Tuli jälleen tehtyä mielenkiintoinen ja hauska kuvauskeikka kun kävimme Tiian kanssa kuvaamassa trash the dress -tyylisiä kuvia jossa teemaan sopivana pukuna toimi vanha hääpuku hieman revittynä ja liattuna. Kuvien taustoiksi keksittiin sopivan erilainen teema joka oli myös mukavan haastava ja erilainen, tyyliin sopiva… Samalla kerralla otettiin myös muutamia “normaali” tyylisiä kuvia.





Suuret kiitokset Tiialle mallina olosta sekä Elisa Karviselle meikistä ja kampauksesta.
Trash the dress -kuvat saavat tulevaisuudessa jatkoa ainakin jonkin verran.. suunnitelmia on jo sen osalle, mutta niiden toteutusta varten odotellaan kesää.
Tai tamperelaisille sukeltajille paremmin tutussa Kaukameressä. Kävimme piipahtamassa Kaukajärven syvyyksissä Riihiniemessä olevan avantouintipaikan kautta. Näkyvyys Kaukajärvessä oli erittäin hyvä kesäisiin näkyvyyksiin nähden. Alla muutama kuva päivän saaliista.




Kiitokset Tonille uhrina olosta
Ja edellisiin postauksiin liittyen kannattaa käydä myös Suomidance.com:n sivuilla 
Pistetäänpä taas muutaman kuva näytille mitä on tullut kuvailtua. Viikon päästä onkin sitten taas kuvaukset ja sieltä saattaa irrota aikas mielenkiintoista kuvaa
Tällä viikolla julkaistiin Dacian ensimmäinen levy “Musiikki on energiaa” jonka kansimateriaalissa käytetyt valokuvat on allekirjoittaneen ottamat. Myöskin hiljattain kuvauksissa ollut Chorale toi “Anna anteeksi / Tahtoisin lentää” tupla singlensä kauppoihin tällä viikolla.
Jos jollakin on kokemusta mm. Digitarvikkeessa myytävästä Tronix Explorer XT setistä niin kuulisin mielelläni mietteitä ja käyttökokemuksia. Tekisi kovasti mieli saada studiovalot pistorasioista riippumattomiksi ja törmäsin tuollaiseen vaihtoehtoon.



Pistetäänpä näytille muutama kuva mitkä on otettu Canon 5D mk II kameralla käyttäen ISO 6400:sta. Linssinä kuvissa on käytetty Canon 24-105 L linssiä. Kuvat otettu Choralen keikalla suht pimeissä oloissa ja ovat ensimmäisiä otoksia kyseisellä kameralla.
Kamera vaikuttaa kyllä ensituntumalta hyvältä ja kuvanlaatu toimii myös…


Tulossa on mielenkiintoisia projekteja ja niiden onnistuessa tulee hieman erilaista kuvaa näytille.. pientä säätöä ja suunnittelua niiden osalta menossa
Päivätyö vaan hidastaa pahasti kuvauksia